Tuntuu, että aikanaan teki vääriä valintoja ja olisi pitänyt ehkä valita jokin toinen ammatti.
Olen tehnyt 15-vuotiaasta saakka töitä. Ensin kyläkaupassa apulaisena ja sitten edeten toisaalla K-instituutin kouluttamana esimieskoulutukseen. Myymälätöistä siirryin paikalliselle puhelinyhtiölle, jossa palvelin kahdeksan vuotta samalla opiskellen merkonomiksi. Tahti oli kovaa ja uuvuin lopulta täysin ylipitkiin työpäiviin ja valtavaan työmäärään, joka vain kasvoi. Tunnollisena työntekijänä luulin saavani ahkerasta työstäni kiitosta, mutta paskat!
Mukaan mahtui myös perheyrityksemme pyörittämistä.
Miehelläni oli kaksi rakennusalan yritystä ja poikani kanssa pidimme neljä vuotta jäätelökioski-toimintaa, samanaikaisesti kun kävin myös töissäkin. Hoidin firmojen paperit ja laskutuksen sekä markkinoinnin.
Irtisanouduttuani halusin jotain aivan muuta kuin "businestä" ja kouluttauduin hoitoalalle. Työ tuntui aluksi ihanalta. Mutta oma vaikuttaminen työhön oli sairaalassa lähes mahdotonta ja työtahti kova. Riittämättömyyden tunne valtasi. Oma osaamiseni olisi antanut kykyä tehdä paljon enemmän, mutta sairaalan byrokratia veti rajat hyvin alas. Se ei tyydyttänyt minulla sitä tarvetta, että olisin halunnut tehdä vaativampaakin työtä. Turhauduin.
Tällä hetkellä työpaikkani on Helsinkiläisessä sairaalassa osastonsihteerinä. Työssä on haastetta ja töitä on paljon. Pidän työstä, mutta haluaisin silti jotain enemmän. Vuosien saatossa minulle on kertynyt osaamista laajalta alueelta ja tuntuu kuin antaisin siitä vain pienen kapean osan työhöni.
Sairaalassa on niin valtava organisaatio ja vanhanaikainen toimintatapa useassa asiassa, että siellä ei oma järki ja osaaminen auta. On vaan tehtävä työtä "laput silmillä" välittämättä muusta. Silloin pärjää.
Jos vähänkin murehtii asioista laajemmalti, tekee itselleen karhun palveluksen ja työ muuttuu henkisesti raskaaksi.
Olen viimeaikoina painiskellut kysymyksen kanssa, mikä minusta tulee? Onko jo liian myöhäistä?
Mikä työ antaisi paljon tyydytystä ja voisin antaa itsestäni enemmän? Jaa-a, en osaa sanoa.
Tänä vuonna nuorin poikani täyttää 14 ja seuraavana keväänä hänellä on edessään vaikea paikka.
Pitäisi päättää mikä hänestä tulee! Olemme keskustelleet jo asiasta ja ymmärrän täysin tilanteen mahdottomuuden. Miten tuonikäinen voisi mitenkään tietää, mikä ammatti hänelle olisi paras?
Lukio ei kiinnosta, kun kielipäätä ei ole. Pitäisi valita ammatti-ala. Voi pyhä sylvi! Eikö nuorille voisi ensin tarjota "harjoitteluja" eri aloilla, että tietäisivät mitä kyseinen työ on. En tarkoita mitään ylä-asteen aikaista kahden viikon työharjoittelua yhdessä paikassa, vaan kuukauden-kahden mittaista kokeilua eri ammatteihin. Se antaisi edes vähän tietoa nuorelle, millaista se työ oikeasti on. Nyt pitää sokkona päättää vaan jotain. Ja kavereiden mielipiteet painavat tuossa iässä. Jos joku sanoo että se ammatti on pepusta - niin ei sinne haeta! Usein valitaan se, minne muutkin hakevat. Ei tuollainen murrosikäinen osaa mitenkään ymmärtää valintansa vaikutusta elämäänsä.
Äiti 43 v vieläkin miettii ammattiaan ja mahdollisuuksiaan, vaikka töitä on tullut tehtyä jo kohta 30 vuotta. Säälin noita nuoria ylä-asteelaisia ja toivon, että mahdollisimman moni valitsisi sellaisen työn, joka antaisi elämälle oikeanlaisen tyydytyksen, arvot, ilon. Se on elämän vaikeimpia päätöksiä.
