Istuin tänään Trion kauppakeskuksen kahvilassa nauttimassa hiljaa croisanttia ja kahvia. Tunnelma oli ihanan rauhaisa ja katselin ihmisiä ympärilläni. Pari pöytää eteenpäin, istui isä noin 1,5 vuotiaan poikansa kanssa. Poika mutusteli hiljaa jotain ja isä luki lehteä. Kauempana istui myös isä, vähän vanhemman lapsensa kanssa ja hekin istuivat rauhallisena nautiskellen ja vähän hiljaa toisilleen puhuen.
Viereiseen pöytään istahti eläkeläispariskunta tutkien iltalehteä ja keskustellen hiljaa toisilleen. Oli jotenkin mukava ja niin tunnelmallinen hetki. Jokainen omissa oloissaan, nautiskellen kahvilan antimia. Kunnes...
Kuului valtavan kovaa ääntä kahvilan tiskin edestä: " Onko teillä bebe-leivoksia?" Joku nainen kuulutti niin että sali raikasi. Käännyin katsomaan ja näin kuinka kolme naista saapui kahvilaan kahden lapsen kanssa. Etumaisena kulkeva lapsi, noin 4 vuotias, asteli kahvilan läpi ja istahti ikkunapydän ääreen, toiselle puolelle kahvilaa, jolloin äidin ääni taas kuului huutaen: "Mitä juotavaa sä otat kulta?" Johon lapsi vastasi huutaen "Cokista! " Sama kovaääninen show jatkui kahvilan tiskillä, kun naiset kuuluvasti tilasivat syötävänsä ja juotavansa ja kaikille kahvilassa olijoille tuli täysin selväksi mitä he tilasivat. " Voi nuo bebet näyttää tosi ihanilta! " Olisin pärjännyt hyvin ilman sitäkin tietoa.
Kun äidit saapuivat ikkunapöydän luo, alkoi senpäiväinen sekasorto. Pöytiä ja tuoleja siirreltiin kahvilassa vierekkäin, että kaikki mahtuisivat saman pöydän ääreen. Niin, olihan siinä pöytien välissä peräti 60 centtimetrin raot, jos olisivat istuneet vierekkäisiin pöytiin. Tuolla kailotuksella ei olisi edes tarvinnut huutaa, vaan puhe kuului muutenkin koko kahvilaan. Hetken jaksoin kuunnella sitä kova-äänistä kälätystä ja siirtyvien tuolien ja pöytinen ulinaa, mutta sitten päätin harmistuneena lähteä. Nautinnollinen rauha oli rikottu.
Jälkeenpäin muistelin noita kahta isää, jotka rauhallisesti nauttivat lastensa kanssa kahvilassa. Kuinka hiljaa ja rauhallisesti lapset istuivat ja käyttytyivät.
Uskon todellakin, että minkä mallin me annamme lapsillemme, sen mallin he omaksuvat omaan elämäänsä.
Jos astelemme joka paikkaan, huomioimatta muita ihmisiä, lapsemme omaksuvat saman tavan.
He eivät koskaan opi kunnioittamaan muita ihmisiä, vaan ottavat "tilan itselleen", koska näin on opittu.
En tarkoita että kahvila olisi joku kirjasto, missä pitää hyssytellä hiljaa. Mutta voi kun nuo naiset kahvilassa olisivat nähneet itsensä nauhalta. Kahvilan tarjoilija kyllä kuulee tilauksen huutamattakin. Häiriökayttäytyminen! Se on se sana. Joskus voisi miettiä, miltä minä kuulostan muiden korviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti